Syksyn puomiharjoituksia, 14. syyskuuta 2011
- Käänny nyt sille puomille! karjuin kentällä Kultille. Orin ratsukoulutus oli yhtä tuskaa, nuorikko ei ollut yhteistyöhaluinen alkuunkaan.
- Ei jumalauta, nyt multa palaa pinna! Sue, käytkö hakemassa mulle kovemman kuolaimen tallista? kysyin kentän laidalla notkuvalta brunetelta.
- Aye aye, sir! Sue vastasi ja lampsi talliin.
Kiskaisin Kultia oikeasta ohjasta potkaisin sitä kantapäällä kylkeen. Ori otti askeleen sivulle, jonka jälkeen pistin sen peruuttamaan. Näpäytin raipalla Kultia lautasille, ja ori lähti laiskaan raviin. Maiskautin ja painoin pohkeilla. Tuntui ettei suomenhevosessa ollut kuin on ja off painike, sillä nyt ori lähti kuin ravuri ravaamaan ympäri kenttää. Pidätin ja keräsin liukuvia ohjia käsiini. Ohjasin orin ympyrälle ja sitten puomille. Pidin oikean ohjan niin kireällä kuin vain pystyin, potkaisin oria kylkeen, ja kuin ihmeen kaupalla Kulti ylitti kompuroiden puomin. Ohjasin orin seuraavalle, ja se kielsi sen ulkokautta.
- Argh, me mennään tää rata ja sillä selvä! ilmoitin Kultille ja napautin sitä raipalla kolme kertaa pohkeen taakse. Ori lähti laukkaan, ja iloisesti väärään. Pidätin, siirsin orin ravin ja nostin laukan uudestaan. Annoin Kultin laukata ympäri kenttää niin kovaa kuin se pääsi, nousten itse samalla ylös satulasta.
- Hei jockey, tääl ois nää kuolaimet! kentän laidalle palannut Sue huusi.
Istuin alas satulaan ja siirsin Kultin raviin ja pysäytin kentän laitaan Sue viereen. Hyppäsin alas satulasta ja otin Suen ojentamat bridongkuolaimet. Irrotin nivelkuolaimet poskihihnasta ja Kulti sylkäisi ne ulos mielellään. Tungin uudet kuolaimet orille ja kiinnitin ne suitsiin. Pyysin Suea vielä pitelemään oria hetken aikaa paikoillaan, että saisin tsekatuksi Kultin jalat. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten hyppäsin takaisin orin selkään ja aloin testailemaan uuden kuolainten vaikutusta. Kulti pyöritteli niitä hermostuneesti suussaan ja nyki ohjia.
Patistin orin raviin, ja vedimme muutaman kierroksen kevyessä ravissa. Ori näytti tottelevan uutta kuolainta paremmin kuin vanhaa, mutta pohjeavuilla olin yhtä tyhjän kanssa. Seuraavalla kerralla kannukset kyllä astuisivat kuvioihin… Ohjasin Kultin ravissa taas ympyrälle asenteella ”nyt me mennään kyllä ne kaikki puomit”. Ori otti jotain sivuaskeleita, mutta kiristin ohjia ja potkaisin kunnolla suomenhevosen kylkiä, jolloin Kulti melkein hyppäsi ensimmäisen puomin yli. Seuraavalle puomille en ehtinyt kääntää, joten ohitimme sen ulkokautta. Kiristin ohjia, ja seuraava puomi mentiin hieman taas mielenkiintoisissa merkeissä, mutta yli kuitenkin.
En vielä tässä vaiheessa jaksanut välittää orin oikomisista, ja siitä ettemme tulleet melkein millekään puomille kohtisuorassa, tärkeintä oli että Kulti ylitti ne. Kun saimme mentyä kieltämättä kaksi kierrosta, siirsin Kultin käyntiin ja tallustelimme loppukäynnit muutaman kerran kentän ympäri.
- Sehän meni ihan nätisti, Sue kettuili kun talutin Kultia talliin.
- Mä en kyllä uskalla yhtään arvailla mitä tästä tulee, ei ainakaan esteratsua… huokaisin. Kulti lepuutti päätään alhaalla suu vaahdossa ja syvään hengittäen.
- Eiköhän se siitä… Voithan sä aina alkaa ajamaan sillä, ei siitä ratsua tartte väkisin vuolla, Sue lohdutti.
En jaksannut vastata, hymyilin vain ja taputin hikistä hevosta kaulalle. Otin Kultilta käytävällä jo suitset pois ja ori marssi itsenäisesti karsinaansa syömään sinne järjestettyjä heiniä. Kävin pesemässä kuolaimet ja Sue lupautui tuomaan Kultin satulan, joten jätin suitset paikoilleen ja nappasin harjakassin mukaani palatessani orin karsinalle. Harjasin suomenhevosen nopeasti läpikotaisin ja puhdistin kaviot, mutta harjaa ja häntää en enää jaksanut alkaa selvittelemään. Jätin loimen laittamatta, sillä Kulti ei vaikuttanut enää niin hikiseltä että se sitä välttämättä tarvitsisi.
Palasin satulahuoneeseen, jossa Sue olikin jo ystävällisesti öljynnyt suitset ja oli jo pesemässä satulaa.
- Hei oikeesti, ei sun tarttis… sanoin Suelle vähän nolona. Ei mikään velvoittanut häntä pitämään huolta omien hevosteni varusteista.
- No ei tää nyt niin suuri homma oo, ja sä näytät muutenkin tosi väsyneeltä, Sue sanoi.
Hän oli oikeassa. Olin todella väsynyt, mutta en halunnut näyttää sitä kellekään. Omahan oli asiani että halusi pitää tallia pystyssä. Otin hörpyn vettä hanasta, ja nostin kypärän pois päästäni. Hiki valui vieläkin otsaltani ja otsatukkani sekä päälaki oli ihan hiestä märät. Istuin Suen seuraksi pesemään satulaa, vaikka todellisuudessa mieleni olisi tehnyt mennä nukkumaan.
- Käytäiskö kahvilla? Mä voin tarjota, Sue rikkoi hiljaisuuden.
- Käydään vaan, jos saan itse kustantaa juomiseni, vastasin hymyillen.
Nostin satulan huopineen ylös satulatelineelle ja vaihdoin ratsastuskengät lenkkareihin. Lähdimme Suen kanssa pihalle.
- Mitä jos kuitenkin tehtäisi niin että sä jäät tänne ja käyt vaihtamassa rauhassa noi ratsastusvaatteet pois, ja mä käyn hakemassa meille ne kahvit? Sue kysyi ennen kuin ehdimme nousta autoon.
- Älä viitti, en mä nyt mikään pyörätuolipotilas kuitenkaan oo! naurahdin ja nousin autoon.
- Iha miten ite parhaaks kattot, et sit nukahda sinne bensiksen pöydän ääreen, sillä takasin mä en oo sua kantamssa, Sue ilmoitti ja hyppäsi rattiin.
Suljin silmäni ja nojasin auton oveen. Lähimmälle bensa-asemalle ei ollut pitkä matka, hyvä jos kahta kilometriä, mutta kuljimme sinne naurettavan usein autolla. Kruisailuksi Sue sitä kutsui, minä taas bensan tuhlaukseksi.
Tuttuun tapaan bensa-aseman parkkipaikka ammotti tyhjyyttä. Syksyn ensimmäiset lehdet pyörivät asfalttikentällä, ja öljynsekaisia vesilätäköitä oli siellä täällä. Astuimme sisään ja Sue ryntäsi heti espresso koneen ääreen. Itse otin lasin tuoremehua ja teen, johon heitin varmaan viisi sokeripalaa. Kassalla ei taaskaan ollut ketään, joten jätin pöydälle tasarahan. Istuin pöydän ääreen ikkunan viereen, ja loin miettivän katseen ulos.
Sue istui minua vastapäätä ja latoi pöydälle kolme piripintaan puristettua espressoa kuppia. Ikkunalasiin lensi muutama pisara vettä ja yksi märkä koivun lehti. Sitten alkoi sataa.
- Reega ja Kulti
Aihe: Ylläpitäjän päiväkirja 
Ke Syys 14, 2011 2:00 am